keskiviikko 16. toukokuuta 2007

Kukkatarha Surprisen pellolta nokkosta pataan ja paitaan


Pistäydyin Pernajassa Kukkatarha Surprisen pelolla, jossa nokkoset kasvavat arvokkaasti suorissa penkeissä. Ne on istutettu pieninä taimina tuottamaan lehtinokkosta elintarvikkeeksi ja Neiti Nokkoselle kuituja lankojen kehräämistä varten.

Vielä 1600- ja 1700-luvuilla nokkosen viljely oli yleistä koko Euroopassa. Ranskassa lain mukaan laivaköysiin piti käyttää vähintään 25 % nokkosta. Nokkosta pidettiin Ruotsissa niin arvokkaana kuituna, ettei rahvaalla ollut lupaa sitä käyttää. Nokkosesta valmistettiin kodin arvotekstiilejä, alus- ja liinavaatteita, säkkejä.

Viljelypuutarhuri Eliko Roots kertoo nokkosen olevan yksi parhaista, monipuolisimmista ja terveysvaikutteisista vihanneksista, koska se sisältää rautaa, kaliumia, kalsiumia ja magnesiumia, C- ja E-vitamiinia, B-ryhmän vitamiineja, karoteenia ja flavonoideja. Nokkonen lisää veren hemoglobiinia ja punasoluja sekä virtsan eritystä ja laskee hieman verensokeria.

Nokkoset on syytä ryöpätä, vaikka tutkimustietoa käsittelyn vaikutuksesta nitraatteihin ei ole. Ryöpätty nokkonen ei pilkottaessa pistele. Keitinvesi kannattaisi lisätä ruuan joukkoon, koska siihen liukenee varmuudella iso osa nokkosen parhaista aineksista. Nokkosen nitraattipitoisuus kalpenee olemattoman pieneksi haitaksi sen erinomaisten ominaisuuksien rinnalla.

Yrttiviljelyn ammattilainen suosittelee nokkosta keittoihin, muhennoksiin, ohukaisiin, kastikkeisiin, sämpylöihin, leipiin ja teejuomaksi. Nokkosesta kerätään nuoret, 5 – 10 cm:n pituiset versot ennen kukintaa alkukesällä. Ne ryöpätään välittömästi ja joko pakastetaan tai kuivataan. Kaksi desilitraa tuoretta nokkosta voidaan korvata kourallisella kuivattua. Nokkosen sesonki jatkuu koko kesän, joten nokkoskeitolla tai –letuilla voi herkutella vielä syksylläkin. Nokkosen käytöstä pyritään saamaan pinaatin tapaan ympärivuotista.
Kukkatarha Surprise
Ljungbyntie 41
FIN-07930 PERNAJA
Puh. 050 320 8152